• Valviran valinneen puolen kilpirauhassairauksen hyvän hoidon oppiriidassa eli asettuneen oppiriidan toiselle puolelle kuitenkin samalla kiistäen koko oppiriidan olemassaolon
• Valviran käyttäneen puolueellisia tai jäävejä asiantuntijoita, sekä sellaisia, joista itsestään on kanneltu Valviraan
• Valviran tekevän tutkintaa vähäisin perustein mm. oppiriidan vastapuolen kollegan ilmiannosta tai nimettömien puheluiden perusteella, sekä myös Tullin kautta pyytämällä Tullilta tietoja ulkomailta tilatuista lääkkeistä (Valviraa on kiinnostanut kuka lääkäri laillisen kansainvälisen reseptin on lailliseen kilpirauhaslääkkeeseen kirjoittanut)
• Valviran sulkevan potilaat kanteluiden tutkimusprosessin ulkopuolelle ja näin loukkaavan sekä tutkinnan alla olevan lääkärin että tämän potilaiden oikeusturvaa
• Valviran heikentävän potilaiden asemaa vähäisellä, huonolla tai vääristyneellä tiedottamisella lääkitykseen liittyen huomioiden, ettei kilpirauhasen vajaatoimintaan ole käypä hoito-suositusta
• Valviran yleensäkin ylittävän toimivaltansa ottamalla kantaa kilpirauhasen vajaatoiminnan lääkitykseen

• Valviran käyttävän asemaansa väärin ja loukkaavan mm. perustuslain 10§:n mukaista yksityisyyden suojaa ja 22§:aa, jonka mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien toteutuminen, pyytämällä tarpeettoman laajasti potilastietoja (tuore eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisu Dnro 842/4/16)

Toteatte myös T3-lääkityksen käytön vähentyneen. Tästä olisi kiinnostava nähdä todennettua faktatietoa, jota ministeriöllä ilmeisesti on. Tekstin johtopäätös on erittän huolestuttava. Lääkkeen käytön vähentyminen johtunee osittain siitä, että lääke on julkisen keskustelun myötä saanut sellaisen leiman, etteivät lääkärit uskalla määrätä T3-hormonia. Näin ollen voi päätellä, että lääkkeen määrääminen on vähentynyt, vaikka kilpirauhassairauksista kärsivä potilasmäärä on vuosittain merkittävästi kasvanut. Lisäksi tiedossamme on, että rajoitettujen lääkäreiden potilaat eivät ole löytäneet uutta lääkäriä, joka heitä hoitaisi, vaan he hakevat tarvitsemansa lääkityksen ulkomailta. Jo pelkästään yhdistyksemme jäsenistä ilmoitti nopean kyselyn tuloksena 40 ihmistä ostavansa lääkkeensä ulkomailta ja saman verran olevansa ilman hoitavaa lääkäriä. Kokonaismäärä lienee satoja, ja nämä eivät näy tilastoissa Suomessa. Yhtenäiset käytännöt voivat siis johtaa kulujen tasoittumiseen, kuten vastauksessanne toteatte, mutta potilaiden terveyden kustannuksella. Todennäköisempää on, että kansantalouden kulut kasvavat, jos T3-lääkitys on evätty useilta sellaisilta potilailta, jotka sen avulla pysyvät työkykyisinä. On vaikea uskoa, että lääkettä määrättäisiin turhaan varsinkaan tilanteessa, jossa sen määräämistä on julkisuudessa kyseenalaistettu. Ruotsissa lääkettä käyttää noin 7 000 potilasta eli suhteessa huomattavasti useampi kuin Suomessa.